Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Media osio on jaettu kahteen alaosioon, ne ovat:

Uskomme elävämme avoimessa yhteiskunnassa, jossa tieto on kaikkien vapaasti saatavissa. Emme vain huomaa niitä hienovaraisia mutta äärimmäisen tehokkaita keinoja, joilla mieltämme muokataan. Kuinka paljon todellisuudessa päätämme itse omasta elämästämme, on kysymys jonka jokainen tulisi tehdä itselleen.

Manipulointi (tai manipulaatio) tarkoittaa ihmisten mielten ohjaamista haluttuun suuntaan. Kyse ei ole normaaliin arkielämään kuuluvasta suostuttelusta, vaan paljon vahvemmasta pyrkimyksestä ohjailla toisten ihmisten elämää, usein vastoin näiden todellista etua. Valitettavasti ilmiö on hyvin tavallinen uskonnollisissa yhteisöissä.

 Manipulaatio saattaa tapahtua vahingossa: ihmisten mielet ohjautuvat johonkin suuntaan, vaikka tarkoitus on ehkä vain provosoida. Ihmiset ottavatkin todesta jotain mitä sanotaan, vaikka kysymys huhusta tai tarkoitus on vain herättää keskustelua. Tarvitaan ehkä vastamanipulaatiota, dialektiikkaa, tiedon oikaisua. Manipulaatiota esiintyy koska ihmiset ovat manipuloitavissa. Parempi olisi, jos vastustuskyky manipulaatiolle olisi suurempi.

Blogimanipulaatio ei ole suostuttelua, koska suostuttelulle ei ole yksiselitteistä kohdetta julkisessa sanassa. Julkisessa spekulaatiossa suodattuva tulkinnanvarainen viesti on huomattavan vahva keino ohjailla toisten ihmisten elämää. Henkilö, joka kirjoittaa parisuhteestaan tai rakkaussuhteestaan julkisesti manipuloi toista osapuolta. On luonnollista, että tällainen avaa henkilökohtaiseen keskusteluun aivan uuden tason, jota ei välttämättä mielletä positiiviseksi, ja joka voi tuntua kiristykseltä.

”Manipulaatio on ovelaa vallankäyttöä. Se tapahtuu vaikutettavalta piilossa, sillä vaikutettava ei tiedä kuin pienen osan niistä toimenpiteistä ja tavoitteista, joita häneen kohdistetaan. Vaikuttaminen ja ohjaaminen näyttää hienovaraiselta ja asialliselta toiminnalta, mutta päämäärät, joihin vaikuttaja toiminnallaan pyrkii saattavat olla hyvinkin vahingoittavia ja ehdottomia. Manipuloija pyrkii saamaan päämääränsä läpi huomaamattomasti, yleisten sääntöjen puitteissa, jolloin vaikutettu saadaan usein kuvittelemaan vaikuttaneensa itse asioiden käsittelyyn.”
>>

Median valta

Perinteisesti on ajateltu, että lehdistö on neljäs valtiomahti. Keskustelua on käyty lähinnä siitä, kuinka paljon sille jää valtaa kolmen muun – lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan – jäljiltä. Tänä päivänä lehdistön - tai median - vallasta ei ole enää epäselvyyttä. Vallan määrää arvioitaessa neljäs ”sija” ei taida olla enää oikeaan osunut. Nykyisessä yhteiskunnassa eri vallankäyttäjiä ei pystytä asettamaan selkeään järjestykseen. On monia vallankäyttäjiä, ne vaikuttavat toisiinsa ja osin sekoittuvat toisiinsa.

Mitä median valta on? Se on ennen kaikkea mielipidevaltaa, asenneilmastovaltaa, huomiovaltaa. Se, mihin ja miten media kiinnittää huomionsa tai mistä se vie huomion pois, on vallankäyttöä. Siinä sanellaan yhteiskunnallisen keskustelun asialistaa, annetaan asioille painoarvoja, nostetaan yksiä asioita arvoon arvaamattomaan ja tuomitaan toisia unohduksiin. Osin tätä huomiovaltaa käytetään tietoisesti, osin se toteutuu tahtomattakin normaalin journalistisen työn osana.

Medioiden määrän ja mediakulutuksen lisääntyminen on lisännyt vallankäyttöä. Sen kannalta mediamaailmassa on havaittavissa kaksi kehitystrendiä, jotka päällisin puolin näyttävät ristiriitaisilta. Toinen niistä on laadullisen kirjavuuden lisääntyminen, toinen taas lehdistön aatteellinen homogenisoituminen.

Kun medioiden määrä ja käyttö ovat kasvaneet, on medioiden keskinäinen kilpailu kiihtynyt ja saanut kyseenalaisiakin muotoja. Siitä on seurannut medioiden laadullisen kirjavuuden kasvaminen. Epäilemättä suurin osa journalismista on edelleenkin varsin mallikelpoista ja vaativat ammatilliset kriteerit hyvin täyttävää, mutta myös laadullisesti kyseenalainen tai epäkelpo journalismi on lisääntynyt. Se on mediavallan harmaata ja osin mustaakin vyöhykettä, jossa keinoista ja tosiasioista piittaamatta metsästetään skuuppeja, suuria otsikoita ja skandaaleja joko niiden itsensä tai tiedotusvälineiden keskinäisen kilpailun vuoksi.

Ei voitane kuitenkaan yksinomaan sanoa, että mediakenttä olisi siten kahtia jakautunut, että toisessa päässä olisi hyvä journalismi ja toisessa huono. Medioiden lisääntymisestä huolimatta koko mediakenttä on vetäytynyt kohti keskustaa ja samalla puristunut sisällöllisesti yhdenmukaisemmaksi. Vallitsee näennäinen välineiden ja viestien kirjavuus, mutta kokonaisvaikutelmaksi jää yhdenmukaisuus ja vaihtoehdottomuus. Taustalla on varmaankin ennen muuta lehtien omistuksen siirtyminen aatteellisilta taustayhteisöiltä pörssiyhtiöille, jolloin omistajan perimmäinen lehden julkaisemiseen liittyvä intressi muuttuu. Jos se oli aikaisemmin taustayhteisön aatteellisen sanoman levittäminen, on se pörssiaikakaudella osakkeenomistajien tuotto-odotusten täyttäminen. Se taas johtaa siihen, että levikki maksimoidaan pyrkimällä olemaan loukkaamatta ketään, ja toisaalta ilmoitustulojen turvaaminen tylsyttää varmaan taloudellisen vallan kritiikin hampaita. Poikkeuksen maailmankuvallisesti yhdenmukaistumisesta muodostavat luonnollisesti erilaiset osa- tai alakulttuuriset julkaisut, mutta niidenkään vaihtoehtoisuus ei näytä enää aina suuntautuvan valtakulttuurin vaihtoehdoksi asettumiseen, vaan haluun olla omassa rauhassa omine yleisöineen.

Kiteyttäisin siis kysymyksen, jota soisin median erityisesti pohtivan, seuraavaan: Kumpi on pitkän päälle vakavampi ongelma: median seepramaisuus, vai se, että median lajikirjo kuihtuu niin, että jäljelle jää vain yksi laji, nimittäin tuo seepra? Eli, vaikka omienkin kokemusten mukaan hyvän ja laadukkaan, perin pohjin asiat esiin tuovan ja totuutta ihanteenaan pitävän journalismin - niiden valkoisten raitojen - kääntöpuolena harmistusta aiheuttavat mustat raidat, sensaatiohakuinen, räväkkyyteen pyrkivä ja asioiden pinnallisiin merkityksiin ja mielikuvilla vaikuttamiseen jättäytyvä journalismi, niin onko tämä sittenkään se suurin ongelma. Suomessa tällaisessa sensaatiohakuisuudessa on sittenkin pysyttäydytty pääsääntöisesti kohtuudessa, ja mikä sen yli menee, saattaa kalahtaa ylittäjän omaan nilkkaan. Asiaa arvioitaessa on syytä huomioida, että median kuluttajien lukutaito on selvästi kehittynyt, mikä näkyy myös tutkimuksissa, joissa median uskottavuus ja luottamus toimittajiin on alkanut uhkaavasti lähestyä näissä tutkimuksissa perinteisesti varsin alhaisia arvoja saanutta politiikkaa.

Onko sittenkin median ja koko yhteiskunnan kehityksen kannalta suurempi ongelma siinä, että valtaosaltaan ja pääpiirteissään media väline- ja tarjontarunsaudestaan huolimatta on sittenkin enemmän (maailmankatsomuksellisesti) samankaltaistunut kuin (laadullisesti) erilaistunut, että median diversiteetti on kaventunut samaan aikaan kun muutoin esimerkiksi kulttuurista diversiteettiä pyritään vaalimaan ja lisäämään?

Kysymys median viihteellistymisestä ja sensaatiohakuisuudesta onkin asetettava tähän yhteyteen. Kilpailu näyttää aiheuttavan sen, että myös se tiedotusvälineiden tarjonta, joka on edustanut asiapitoisuutta, omaksuu viihteellisiä elementtejä. Esimerkkinä tästä esitetään usein tv-uutiset. Omaa kieltään arvostusten muuttumisesta kertoo se, että kun eräältä tv:n uutistoimittajalta kysyttiin, mikä olisi hänen journalistin uransa tähtihetki, empimätön vastaus oli: saada kertoa joku asia ennen muita. Siis saada kertoa asiansa ennen muita, ei se – kuten kuvittelen, että "vanhanaikainen" asiajournalistimme olisi vastannut – että saa kertoa asioista totuuden tai pystyy nostamaan esiin jonkin merkittävän yhteiskunnallisen ja kansalaisten elämään vaikuttavan epäkohdan. Kertoa ensimmäisenä merkitsee usein käytännössä: kertoa ensivaikutelmista, huhuista, asioiden pinnallisista merkityksistä, ehtimättä selvittää ja tutkia asian syvempiä merkityksiä tai yhteyksiä toisiin asioihin, joskus myös ehtimättä tai haluamatta selvittää asian todenmukaisuutta.

Miksi sitten mainostetaan?


Miksi mainostetaan? Siksi, että mainostettu tuote herättäisi huomiota ja viime kädessä positiivisen reaktion sekä myönteisen ostopäätöksen kuluttajassa tuotteen tai brändin suhteen.

Mutta eikö silloin ole yks hailee, mitä mainostaja/firma kertoo eettisistä periatteistaan? Eikö kyseessä ole foucaultlaisen strategisen toiminnan, (vastakohtana vapaaksi idealisoidulle kommunikatiiviselle toiminnalle) - siis vallankäytön eri muotojen kirjon toinen ääripää: suostuttelu, indoktrinaatio, mystifiointi ja manipulaatio. Jatkumon toisessa päässä on kartelli, monopoli tai avoimen kiristämisen ja uhkaamisen keinot.

Voidaan kuvitella parodisesti äärimmäisin tilanne, jossa mainostamisen hankala 'media' on onnistuttu ohittamaan kokonaan, koska mainoshan on viime kädessä täysin tarpeeton riesa myyjälle. Olennaista on pelkästään kuluttajan myönteinen ostopäätös ja siitä mahdollisesti syntyvä sitoutuminen tuotteen brändiin.

Kuvitelmassani pölynimurikauppias tunkeutuu väkisin kotiisi ja 'myy' sinulle aseella uhaten Hyperdeluxe-imurin häipyen sitten uuden uhrin luo.

Tässä 'mallissa' kaikki toimii kuten myyjä toivoo. Ei tarvitse vietellä ostajaa mainoksilla, ei tarvitse sijoittaa rahaa valtaviin kampanjoihin, joilla kuluttajan tahto käännetään epäilevästä hyväksyväksi.

Ja koska myyjällä on kaikki mahdolliset aseet, hän saa kaikki imurinsa kaupaksi. Vallitsee täydellinen myyjän terrori - tila, jonka kapitalismi on onnistunut naamioimaan vapaa markkinatalous-nimisen, ideologisen mystifikaation taakse.

Tietenkin liioittelen, mutta yhdestä väittämästä en luovu: kapitalismin perustavoitteena on aina tuottajan/mainostajan/myyjän terrori, jota ei tietenkään terroriksi koeta, koska mikään/kukaan ei ole niin ovela indoktrinoimisen taidoissa kuin mainospsykologi.

Voit toki perustellusti kommentoida tähän, että myyjän ja ostajan suhde on aina kahden kauppa, joka perustuu siihen, että ostaja kokee tekevänsä vapaaehtoisen ostopäätöksen, ja että solmittu kauppasopimus on laillinen.

Mutta koska tiedämme mainostajan/myyjän intentiot ja hänen perimmäisen päämääränsä, voimme ymmärtää, että hänelle on aivan sama, mikä muuttaa ostajan aluksi kielteisenkin asenteen lopulta myönteiseksi. Pääasia että se muutos tapahtuu.

Kyse ei ole kahden kaupasta vaan sofistikoituneesta joskin perusmotiiveiltaan häikäilemättömästä toiminnasta, jonka vertaaminen kahden osapuolen välillä tehtyyn vapaaehtoiseen - siis ilman minkäänlaista toisen osapuolen vallankäytön vaikutusta tapahtuvaan muutokseen sopimuksettomasta tilasta vapaaehtoisesti sitovaan sopimukseen (hieman kyseenalaisena esimerkkinä avioparin vihkiminen) , on tässä tapauksessa mystifioivaa puhetta - olkoonkin, että se pätee juridisesti.

Rationaalisen valinnan teoriaa (johon en perimmältään usko) tässä hyvin valikoidusti soveltaen oletan, että kukaan ole tarpeeksi typerä ostaakseen tuotteen yksinomaan sen vuoksi, että hän on ihastunut tai suorastaan rakastunut mainokseen sydänjuuriaan myöten, vaikka hänen tahtoonsa onkin pyritty vaikuttamaan viettelijän eli myyjän taholta siten, että potentiaali ostaja hullaantuisi tuotteeseen.

Mainonta ja kaupankäynti on siis perimmältään perversiivistä toimintaa.

Viettelijä-mainostaja-myyjä haluaa valloittaa kuluttajan mielen, ja hän osaa kyllä monenlaisia psykologisia temppuja, jotka eivät minua tässä kuitenkaan yksityskohtaisemmin kiinnosta juuri myyjän perusmotiivien ja -intentioitten takia.

Mainostaja-myyjä on viettelijä, joka haluaa 'iskeä' eli valloittaa kohteensa. Saada tämän antautumaan ja taipumaan omaan tahtoonsa. Ja kun hän on haluamansa saanut, on vuorossa seuraava valloituksen kohde.

Rakkaudesta tässä ei totisesti voida puhua, vaikka mainostaja itsensä mahdollisimman hyväntahtoiseksi ja muka kuluttajaan ihastuneeksi olennoksi pyrkiikin naamioimaan.

Mainos on ideologinen savuverho, jolla halutaan peittää näkyvistä se, mitä tässä rahan- ja tavaranvaihtoprosessissa todella viimekätisesti tapahtuu: indoktrinaatiovaikutus, joka ei ole huijausta, koska ulkoisen pakottamisen merkkejä ei näy.

Olen kuitenkin halunnut toistuvasti painottaa, että valtasuhteet ovat kaikissa muodoissaan toisen tahdon 'murtamista' - joko pakolla tai suostuttelulla. Keinojen erilaisuus ei muuta myyjän päämäärää ja sen keinojen funktiota eettisesti yhtään kunniallisemmaksi: ne säilyvät aina yhtä raadollisina: kyse on psykologisesta egoismista.
*
Aika raadollinen näkymä, mutta sovitaan, että se oli jälleen 'vain' ajatuskoe. Entä miten sinä väittäisit vastaan, jos olet eri mieltä?

Sanoisitko, että juuri minä olen esimerkki siitä, miten joku yrittää mainostaa ja 'kaupata' mielipiteitään toiselle kuin jotain tuotetta, pyrkimyksenä saada tämän mieli muuttumaan.
Ja mikäli käy niin, että toinen osapuoli myöntyy, mainostus ja 'kauppa' on onnistunut.

Tuohon vastaväiteeseen minulla ei olisi mitään lisättävää tai vähennettävää. Mutta toisaalta - ei minulla kyllä ollut mitään kaupattavaakaan...

Tietenkin ihmisillä on aitoja ja todellisia tarpeita, joita sitten tyydytetään tekemällä ostovalintoja.

Tarkasteluperspektiivini perushypoteesina oli kuitenkin se, että mitään rationaalista valintaa ei viime kädessä ole olemassa - johtuen a) ihmisten valintojen perimmäisestä irrationaalisuudesta ja sattumanvaraisuudesta, b) mitä irrationaalisuutta/sattumanvaraisuutta mainostajien/tuottajien kehittämät hienostuneet vallankäytön - suostuttelun, indoktrinaation, mystifikaation (esim. kaksoismerkitykset) - keinot ja muodot sitten pyrkivät ohjaamaan enemmän tai vähemmän moraalittomasti haluamaansa suuntaan.

LÄÄKETIEDE HARHATEILLÄ:

Medikalisaatio tarkoittaa juuri ihmisen normaaliin elämänkulkuun kuuluvien vaiheiden kaappaamista lääketieteellisen hallinnan piiriin. Siten kaikki mahdollinen lapsen levottomuudesta vanhuksen hidastumiseen voidaan diagnosoida hoitoa ja lääkitystä vaativiksi tiloiksi.

Sitä mukaa kun lääketiede laajentaa reviiriään kattamaan kaikki elämänalueet, kasvavat kulut räjähdysmäisesti ilman vasta-arvoa kansanterveyden kohenemisessa. Räikein esimerkki on Baijerin korkeimman oikeuden päätös 2003, että sokeritautia sairastavien valtionvirkailijoiden Viagra-pilleri on maksettava valtion pussista. Nyt saksalaisia sairauskassoja uhkaavat miljoonakulut reseptiseksistä.

Lääkärit ovat tiiviissä yhteistyössään lääketeollisuuden kanssa medikalisoinnin välikappaleita, usein rahallisia hyötyjiä mutta samassa määrin myös uhreja. Lääkärien on hallinnoitava kasvavaa puutetta, kun yhä isompi osa resursseista kuluu keksittyjen ja luuloteltujen sairauksien hoitoon ja kuunneltava turhautuneina luulotautisten potilaiden järjettömiä huolia.

Lääketeollisuuden taudinkaupittelijat edustavat tieteellisen teorianmuodostuksen puhdasta konstruktivismia. Puoskarit käyttelevät raskasta markkinointikoneistoa iskostaessaan kansalaisiin jonkin keksityn taudinkuvan, esimerkiksi "miehen vaihdevuodet". Kun tuo fiktiivinen rakennelma on lyöty läpi kritiikittömässä mediassa, ilmestyy markkinoille siihen yllättäen lääkitys. Näin lääketieteessä siirrytään realismista konstruktivismiin: voidaan todella puhua sairauksien "innovaatioista" perinteisten "löydösten" sijaan.

Pettävä diagnostiikka voidaan perustaa pelkästään jonkin ominaisuuden keskiarvon ottamiseen väestöstä ja normaaliuden määrittämiseen tämän ominaisuuden suhteen jollain mielivaltaisella raja-arvolla. Kriteerejä tiukentamalla saadaan vielä miljoonia potentiaalisia potilaita lisää yhdessä yössä. Koska jokainen ihminen poikkeaa jossain määrin jostain väestön keskiarvolukemasta, voidaan meidät kaikki lopulta diagnosoida epänormaaleiksi

Tarpeettomia tai vaarallisia diagnooseja ja lääkityksiä voidaan luetella runsaasti, esimerkiksi psyykenlääkkeiden käyttö normaaleihin tunne-elämän vaihteluihin. Jotain hirvittävää, Uuden uljaan maailman totalitarismille sointuvaa on "ylivilkkaiden" lasten rauhoittamisessa pillereillä. Vilkkaudestakin saadaan epidemia pelkästään tarkastelemalla lasten normaalia energisyyttä järjestelmän ja kontrollin teknokraattisesta näkökulmasta.

Hormonihoidot naisten vaihdevuosiin on jo todettu syöpäriskiksi, mutta sitäkin kiivaammin turhia tai vaarallisia hormonihoitoja kaupitellaan vanheneville miehille mukamas viriliteetin ylläpitämiseksi.

Yleensäkin jonkin sairauden riski diagnosoidaan mielellään jo itsessään sairaudeksi, esimerkiksi kolesteroli tai korkea verenpaine. Onpa jopa kuultu ennaltaehkäisevistä ohitusleikkauksista.

Luku sinänsä ovat turhien lääkitysten aiheuttamat sairaudet ja kuolemat, varsinkin kun yksi ihminen käyttää useampaa lääkitystä sekaisin. Puhumattakaan siitä, että terveet murehtivat itsensä sairaiksi ja elämänhalu muuttuu elämänpeloksi

Pelkkä terveyskään ei tänä päivänä riitä, sillä lääketeollisuus tarjoaa myös terveille ihmisille välineet tehdä itsestään vielä ehompia. Tämä sopii globalisaation eloonjäämis-kamppailuun, jossa vain huipuilla on oikeus kukoistaa.



Ehkä kaikille ei tullut selväksi se, että miksi Ahtisaari ei kutsunut istuvaa presindenttiä omiin nobel juhliinsa. Minusta siinä ei ollut mitään epäselvää.

Ahtisaaren kaltainen kosmopoliitti Suomen presidenttinä olisi ollut Suomen ja suomalaisten edun mukaista. Ymmärtääkseni, myös Ahtisaari itse oli pitänyt presidenttikaudestaan, ja olisi myös jatkanut pressana, elleivät SDP:n vasemman siiven telaketjuvasemmistolaiset olisi halunneet juntata väkisten Tarjaa presidentiksi.

Muistan, kuinka Mara fiksusti sanoi televisiohaastattelussa, että hän ei ryhdy puolueensa sisällä taistelemaan ehdokkuudestaan, jos puolue ei häntä tue. Ahtisaari oli siis liian älykäs, lahjakas, ja liian hyvät kansainväliset kontaktit omaava mies pienisieluiseeen suomalaiseen junttipolitiikkaan. Tällainen vähäpätöisempi pikkurooli sopi sen sijaan Tarjalle hyvin.

Tuntuu viisaasta miehestä varmasti pahalta se, että julkisivun takana ryhdytään kähmintäkeinoin junttaamaan tilalle toista henkilöä. -Jos tämä prosessi on jättänyt Ahtisaaren ja hänen tukijansa katkeraksi, ymmärrän häntä ja läheisiään hyvin siinä, että Tarjaa ei kutsuta bileisiin. En minäkään kutsuisi vastaavassa tilanteessa.

Ahtisaarella olisi ollut paljon hyvää annettavanaan Suomen asemalle kansainvälistyvässä maailmassa. Vain ani harvoin meillä on ollut sellaista valtionpäämiestä, jonka puhelinmuistiosta löytyvät kaikkien tärkeimpien kansainvälisten organisaatioiden ja valtioiden päämiehet, ja joka on Sinut heidän kanssaan. Vain ani harvoin meillä on ollut Maran kaltaista kansainvälisen tason politiikan osaajaa käytössämme.

Oli todella surullista nähdä, kuinka suomalaiset äännestäjät antoivat halpamedian manipuloida itsensä myötäjuoksemaan Tarjaa. Yhtä surullista oli nähdä, kuinka suomalainen journalismi petti suomalaiset. Kansalle myytiin "naispresidenttiä", mutta vain ani harva edes vihjaisi edes sivulauseissa siitä arvomaailmasta, ja menneisyyden sidonnaisuuksista, joita kansainvälisen Maran tilalle kaupattu telaketjuvasemmiston pressaehdokas edusti.

Täysin ymmärrettävää, että Tarjaa ei näihin bileisiin kutsuttu.


©2018 hanaa...132 - suntuubi.com