Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

 

 

 

Moottoripyörällä Israeliin 07.1984

              

Määrän päänä Maaále Ha Hamishan kibbutzi Jerusalemissa

 

 

 

 

         

 

                                                                     Tästä linkistä löytyy kibbutzit:

        

 

 

 

Oli heinäkuu kuumimmillaan 1984 kun lähdimme ystäväni kanssa Helsingin satamasta Finnjetillä kohti Travemundea. Laivan uumeniin oli lastattu pyörämme, kuvan Honda CB 500 four 1979 ja Yamaha XJ-750 Seca 1983. Lähdimme Helsingin satamasta aavalle merelle jännittynyt tunne vatsanpohjalla: Edessä on pitkä matka. Tarkoitus oli ajaa Saksan halki Itävaltaan. Sieltä Jugoslaviaan, Kreikkaan, Rhodokselle, Kyprokselle ja viimein Israeliin.

Olimme kaverini kanssa korjanneet pari lähtöä edeltänyttä päivää pyöriämme ja tehneet niihin huoltoa.

Kaverillani oli niin uusi pyörä, ettei hän siihen paljoa rémppaa tarvinnut tehdä. Hän vain asenteli siihen stereoita ja teki pientä säätöä. Minä vaihdoin omaan "Femmaani" nokkaketjun, takarenkaan, säädin venttiilit, kaasuttimet, yms, pientä säätöä.

 

    

Niin...matka oli alkanut ja olimme huojentuneita, että tämä kauan suunniteltu unelmamme, moottoripyörällä Israeliin, oli nyt alkanut. Ajattelin mielessäni, että voidaanpa sanoa kavereille, että ainakin Saksassa käytiin. Mielessäni oli vielä ajatus, että ei voi olla mahdollista, että Israeliin asti päästäisiin. Mutta työnsin epäuskon pois aina, kun se alkoi kalvaa.

Nyt ei ollut syytä olla epäuskoinen, kun näin hienosti oltiin alkuun päästy. Talven aikana oltiin suunniteltu reitti jota matkamme piti kulkea:

Helsinki, Travemunde, Lubeck, Hampuri, Kassel, Nurnberg, Munchen, Salzburg, Graz, Beograd, Sofija, Tessaloniki, Larisa, Lamia, Ateena, Pireus, Rhodos, Kypros, Haifa-Israel.

Aavalle merelle päästyämme ja saatuamme tavaramme hytteihin, panimme vähän parempaa päälle ja lähdimme katselemaan laivan tarjontaa......

 

 

Aamulla heräsimme, kun oveemme koputettiin ja sieltä huudettiin, että olemme pian Travemundessa. Niinpä aloimme sulloutua ajovarusteisiimme ja pakata laukkujamme. Kiirehdimme sivulaukut ja tankkilaukku yms. rinkat käsissämme pyörillemme. Minua jännitti niin vietävästi kun en ollut ennen ollut moottoripyörän kanssa laivassa, vaikka edellisenä kesänä kyllä kävin kleinbussilla Belgiassa.

Aika nopeasti saimme selvitettyä tullimuodollisuudet ja aioimme ulos Travemundesta.

Travemünde on idyllinen, hiekkarantojen reunustama pikkukaupunki Itämeren rannalla. Se on perinteinen pohjoissaksalainen lomakaupunki, joka on tunnettu ympäri vuoden auki olevista kylpylöistään ja merellisestä tunnelmastaan. Travemünden ilmapiiri on kansainvälinen. Tämä johtuu Travemünden satamasta, joka on hyvin vilkas. Finnlinesin matkustajarahtilaivojen lisäksi Travemündeen liikennöi joka päivä ympäri vuoden lukuisia matkustajalauttoja Ruotsista ja Tanskasta.

Matkamme jatkui Lubeckin kautta Hampuriin ja sieltä Kasselin kautta Nurnbergiin. Pysähdyimme Hampurissa muutamaksi tunniksi vähän levähtämään. Hampuri on yksi Saksan monipuolisimmista kulttuurimetropoleista. Musikaalit, teatterit, konsertit, museot, piennäyttämöt, urheilu- ja musiikkitapahtumat sekä kansanjuhlat tarjoavat vaihtelevaa ohjelmaa kaikkina vuodenaikoina.

Jatkoimme matkaamme (n. 500 km) Hampurin ohi Hannoveriin, jossa odottaa mukava huone Park Innissä.
 (740 km) Kasselin, Würzburgin, Nürnbergin ja Münchenin seuraava pysähdyspaikkamme oli Kassel.

Liikenne oli ruuhkaista ja onnettomuuksia näkyi baanalla useita. Nähtiin yksi raju kolari aivan edessämme Hannoverin kohdalla. Edellä ajava auto ajoi kaiteeseen poukkoiltuaan kaistalta toiselle, vauhtia oli meillä n.150km/h. Ajoimme aika lähellä, kun näimme sen, kun ajoimme melko lähellä. Onneksi ihmiset nousivat kuitenkin  autosta pois heti sen pysähdyttyä, eli ilmeisesti mitään todella pahaa ei sattunut. Baanalla tapahtuu aina kaikelaista. Pysähdyttiin hetkeksi onnettomuuspaikalle, mutta päätimme jatkaa matkaa, tuskin muutamaa turistia tähän tilanteeseen enää tarvittaisiin.

Nurnberg ohitettiin vähin äänin, vielä muistissa se kolari - muistutus elämän katoavaisuudesta - ihminen on kuin ruoho - hetken hän kukoistaa, ja sitten häntä ei enää ole-.

Väänsimme kahvaa oikein tosissamme ja tulostakin alkoi syntyä: Saavuimme pian Muncheniin.

Saksan kolmanneksi suurin kaupunki München on tullut tunnetuksi maailman suurimmasta olutfestivaalista, Oktoberfestistä. Kaupunki on kuitenkin hieno matkailukohde muillekin kuin oluen ystäville.

 

München on eteläsaksalaisen Baijerin pääkaupunki. Tämä yli miljoonan asukkaan suurkaupunki on mitä parhain kohde kaupunkilomalle, ja se onkin yksi Saksan suosituimpia matkailukohteita. Runsas kulttuuritarjonta sekä maailmankuulut olutpanimot ja ravintolat ovat Münchenin ehdottomia matkailuvaltteja.

Upeat historialliset rakennukset ja museot

München on monen muun vanhan kaupungin tapaan täynnä toinen toistaan hienompia vanhoja rakennuksia, palatseja, linnoja ja kirkkoja. Pysähdyimme Münchenin Pyhän Mikaelin kirkon luona, joka on Alppien pohjoispuolisen alueen suurin renessanssikirkko. Münchenissä on kävelijöille pyhitetty, uudelleenrakennettu vanha kaupunki, jossa on muun muassa vilkas markkinatori Viktualienmarkt.

 

Edessä oleva pitkä matka alkoi jälleen kutsua meitä rauhattomia sieluja jälleen mukaansa Munchenissä vietettyjen hetkien jälkeen.

Istuimme siis pyöriemme päälle, vedimme vielä hikiset ajovarusteet niskaamme ja lähdimme polttamaan kumia autobahnille. Suuntana Itävalta ja Salzburg.

Ehdimme polttaa kumia autobahnilla pari tuntia, kun eteemme avautui näkymä pitkästä autojonosta, joka hiljalleen hiipui ja pysähtyi sitten kokonaan. Odottelimme aikamme jonossa ja sitten aloimme hikeentyä. - Ei meillä ole aikaa jäädä tähän nukkumaan. - Ja niinpä sitten veivasimme pyöristämme urut auki ja vedimme jonosta ohitse röyhkeästi pitkän matkan.

Ohitus sujui hyvin siihen saakka, kunnes eteeni tuli kaksi jonoa jossa toisessa oli matkailuvaunu ja toisessa rättisitikka. Ajattelin, että hyvin vielä ehdin noista ohitse ja sitten hiljennän, mutta kuinkas kävi?

Lähtiessäni ohittamaan matkailuvaunua ja rättisitikkaa, arvioin välin liian suureksi..l.Kraps..Jäin kiinni sivulaukuistani rättisitikan ja matkailuvaunun väliiin.

Niin siinä sitten kävi, että rättisitikasta vääntyi likasuoja, kun pysähdyimme tarkastelemaan jälkiä seuraavalle pysähdyspaikalle.

Rättisitikan kuski oli temperamenttinen italialainen ja hän kirkui suurella äänellä jotain "el bimboa", josta en paljoa ymmärtänyt. Hän nousi autostaan silmät säkenöiden ja nyrkit pystyssä.

Ajattelin hetkeni jo lyöneen kun hän tuli minua kohti. Ehdin siinä kuitenkin ristiä käteni ja rukoilin mielessäni. Mitähän tästäkin seuraa? Kuitenkin hetken mesottuaan tämä italialainen nuori mies rauhoittui ja hän alkoi viittiloida läheistä huoltoasemaa kohti. Ajoimme sitten peräkanaa sinne selvittämään tilannetta.

Huoltoasemalle saavuttuamme tuo italialainen oli ihan toinen mies. Hän oli aivan rauhallinen ja minä tarjosin hänelle kahvit. Siinä sitten istuimme ja vaihdoimme muutaman sanan englanniksi. Hän kertoi olevansa lomamatkalla ja että hän ei halua stressata itseään tällä asialla tämän enempää. Puristimme hyvästiksi kättä ja jatkoimme matkaamme kumpikin omiin suuntiinsa. Huokaisin helpotuksesta.

Kroatiaan

Nykyään tiet Kroatiaan ovat todella hyviä. Moottoritie ajo Kroatiaan ja Kroatiassa on sopivaa ja helppoa hyvin yhdistetyillä moottoriteillä. Tiet ja yhteydet ovat modernit, uudet ja päällystetyt, 4- kaistan tulli moottoritiet, mitkä yhdistävät Istrian alueen pohjoisessa Zagreb’iin ja Split’iin etelässä.

Mutta vielä silloin 80-luvulla tiet olivat osittain surkeassa kunnossa. Aloimme lähestyä Zagrebia. Teiden varsilla oli kuollut aasi, särkyneitä rekkoja, yms... Mieleeni jäi varsinkin se tien viereen tukkilastissa särkynyt rekka jossa oli vielä puulasti lavalla ja puulasti oli alkanut kasvaa pitkiä uusia oksia. Eli kauan oli se rekka ollut tienposkessa.

 

 

          

Pysähdyimme viimein Zagrebissa auringon ja helteen, sekä tiepölyn polttamina.Zagrebissa väriä tuovat vielä lukemattomat kukkia kaupustelevat kojut: törmäsinpä kokonaiselle torille jolla myytiin vain kukkia, kukkia, kukkia. Torin sulkemisaikaan vanhempien kootessa kojut kasaan voi nähdä pikkupojan kauppaamassa viimeisiä narsissikimppuja heleällä äänellä ohikulkijoille huudellen. Kahvinjuonti on paha tapa ja niinpä tilasin kaakaota, joka oli melkoista mössöä, ja oli samanlaista myös toisessa kahvilassa johon istahdin Beckettiä lukemaan. Päivällistä söin Nova-ravintolassa, jonka tarjonta on täysin vegaanista ja luomua, jes! Iltapäivällä palasin tukikohtaani mukanani keksejä joita ahmimme molemmat pyöriemme päällä.

Olimme löytäneet todella hyvän yöpaikan turvallisen tuntuisesta sopesta. Emme nähneet koko iltana kuin yhden nuoren pojan, joka antoi meille avaimet huoneeseen ja osoitti myös pyörillemme turvallisen paikan lukitulta takapihalta. Samalla hän esitteli meille ylpeänä oman pyöränsä joka oli joku vanha Uralin sekasikiö. Hän kehui, että se on hänen omansa. Myötätunnolla katsoimme ja keskustelimme hänen pyörästään. Sillä kaverilla oli asennetta moottoripyöräilyä kohtaan, olisi mielestämme ansainnut paremman pyörän sillä asenteella. Mutta siinä maassa ei varmaankaan saanut silloin osia muihin pyöriin.

No..painuimme väsyneinä pehkuihin. Vuoteinamme molemmilla oli vanhat, natisevat hetekat, joissa jouset roikkuivat löysänä ja kun vähänkin liikahti, kuului kauhea narina ja rutina. Huonekin oli synkän näköinen betonibunkkeri jonka seinillä riippui epämääräisiä kaapin rotiskoita joista yhdestä saattoi odottaa sen tippuvan seinältä milloin tahansa. Viivähdin hetken ajatuksissani miettien, että minkähänlaista porukkaa tässäkin läävässä on mahtanut viimeisen vuosisadan aikana nukkua.

Niihin ajatuksiin sitten taisin nukahtaa, sillä seuraava muistikuva oli aamulla, kun aurinko häikäisi mustanpuhuvan verhon lomasta suoraan silmiini.

 

Zagrebiin tutustumassa:

Aamulla herättyämme ja syötyämme aamupalan vaatimattomassa ruokalan tapaisessa huoneessa joka oli huoneemme seinän takana asetuimme taloksi. Panimme vähän kevyempää lyhythihaista päälle ja lähdimme päiväksi kaupungille.

Illalla olimme Zagrebin pääbussiasemalla. Hotelli Central oli nimensä mukaisesti aivan keskustassa, päärautatieasemaa vastapäätä ja postikin oli vieressä.  Kävimme iltapalalla rautatieaseman ravintolassa. Ihan siisti ja suhteellisen edullinenkin paikka ja lähellä. Syötyämme pällistelimme hetken paikallisia ratikoita (kuin 50 ?luvulla Suomessa) , palasimme hotelliin, jossa iltapuuhat ja nukkumaan .

Huoneet kiersivät rakennuksen ulkoseiniä eli keskellä oli sisäpiha. Talosta tuli mieleen keskiaikainen ritarilinna? sovitettuna tähän päivään. Kyllä Messukeskuksen kalseat hallit kalpenivat näiden tilojen rinnalla.     No, me nautimme monta tuntia kaupungin annista ennen nukkumaanmenoa.

Kohti Beogradia.

Aamulla heräsimme taas auringonpaisteeseen. Matkakumppanini tervehti minua iloisesti aamulla ja sovimme, että ennen lähtöä huollamme vähän pyöriämme. Juotuamme aamukahvit menimme pyöriemme luon ja hinasimme ne keskemmälle takapihaa valoisaan paikkaan. Avasin Hondastani katkojankärkien päällä olevan kopan ja tarkistin kärkivälin rakotulkilla. Liian pienellä olivat. Piti vähän kärkiväliä suurentaa. Vetäisin pari vetoa 05 hiomanauhalla karstat pois ja panin kopan kiinni. Tarkistin vielä tulpat, ilmanputsarin ja jakoketjun kireyden. Öljyä ei tarvinnut lisätä kun ei ollut raja alentunut.

Niinpä sitten baanalle iloisin mielin kun pyörätkin olivat niin hyvässä kunnossa.

Ajelimme rauhallisesti aina Beogradiin asti. Zagrebin jälkeen oli n. 130 km uutta, hyvää moottoritietä, mutta sitten huonompaa. tekeillä oli uusi tie vieressä. Beogradissa kävimme ostamassa polttoainekuponkeja, joita ilman eivät myy menovettä. Illalla olimme onnistuneet saamaan 10 litraa bensaa dollareilla, mutta nyt asiassa ilmeni omat byrokraattiset kiemuransa. Niin kului 12 tuntia kaupungissa, joka kuten koko maa, oli masentavaa katseltavaa, rappetuneita rakennuksia, likaa ja roskaa kaikkialla, pahaa hajua, seassa sitten kauniita ihmisiä.

Beogradista suuntasimme moottoripyörien nokat kohti Nis ja Skopje merkkisiä paikkakuntia. Tie pomppi, rätisi ja kitisi halki maissiviljelysten. Tähkät oli korjattu ja kuiva ruoho seisoi kuin afrikkalismajoiksi koottuina lyhteinä. Maisema muistutti Pohjanmaata alavuudessaan, mutta ladot puuttuivat. Paimenia näkyi pelloilla lammas-ja sikalaumoineen. Isoja mustia sikoja kulki rähjäisten kylien raiteillakin. Härkä/lehmävankkureita näkyi useammin kuin traktoreita. Tie muuttui todella huonoksi ja kapeaksi. Liikenne ruuhkautui. Näimme monta taitavaa jugo-ohitusta. Tien vierellä oli autonraatoja muistona epäonnistuneista sellaisista.

Alkoi moottoritie ja maksettuamme tietullin, irtosi pakoputki ja moottoripyöräni jylisi kuin lentokone. Kiinnitimme sen ja ajoimme 30  kilometriä seuraavalle huoltoasemalle. Sinne ajaessamme, siellä oli pari autoa korjattavana tien sivussa. Miliisit pitivät ratsiaa samassa paikassa. Pakoputki oli melkein irti ihan juurestaan. Kiinnitin sen ja jatkoimme matkaamme.

Olimme vain 200 km Beogradista.

                                                                                                                                      

Sofija seuraavana:

 

Matkamme jatkui kohti Sofijaa kuoppaisella ja reikäisellä "moottoritiellä". 

Edellisestä päivästä ajaessamme  nyt oli ollut tähän asti huonoimmat tiet, siellä osassa isoja omakotitaloja oli kadunpuoleiset julkisivut kivilaatoilla upeasti verhoiltu, ehkä kylän asvalttirahat oli käytetty talojen julkisivuihin. Eipähän ohikulkijat niitä kuluta, katseilla korkeintaan.

Pysähdyimme pienen hikisen kylän hikeseen kahvilaan juomaan kahvia ja tarinoimaan paikallisen ukon kanssa, kun hän tuntui osaavan muutaman sanan kehnoa englantia.

On hyvä muistaa, että parhaan kuvan maasta kuin maasta saa siten, että ei tunge sinne pahimpaan turistirysään pahimpaan sesonkiaikaan. Toki sekin voi olla monien mieleen, mutta usein näissä paikoissa hinnat elävät turismin mukana. Lisäksi kannattaa pitää se perussuomalainen turistiasenne . Kun olet ystävällinen paikallisille ja osoitat edes hiukan kiinnostusta heitä kohtaan (ehkä osaat jopa pari fraasia paikallista kieltä) niin sinua kohdellaan paljon ystävällisemmin.

Moinen "mielistely" ei ehkä istu hyvin perisuomalaiseen jurouteen, mutta.. eikö hyvän eteen kannata nähdä vähän vaivaakin?? Ja muistakaa, että lomalla EI SAA olla kiire, lomalle lähdetään rentoutumaan. Jos aikataulutat tiukasti koko loman jää paljon hyvää kokematta ja näkemättä. Myös kannattaa pitää mielessä, että Jugoslavian kaltaisessa maassa on todella paljon alhaisempi elintaso kuin Suomessa. Turistirysät ovat kasvaneet eurooppalaisemmiksi, mutta niiden ulkopuolella kehitys on paljon hitaampaa.


Ajaessamme kohti Sofiaa tie alkoi nousta. Matka taittui yllättävän nopeasti, eikä viinitarhoja näkynyt.  Tienvarsien maisemat olivat tyystin erilaiset kuin jokivarren suuret, laakeat peltoaukeamat ilman näköestettä. Tien noustessa alkoi näkyä, että täälläkin on ruskaa. Ylösnouseva tie kiemurteli siihen malliin, että tiemestari on saanut miettiä päänsä puhki merkitäkö mutkat vai suorat, merkki kyllä oli Suomessa käytetty mutkan merkki, täällä merkitsi kai suoraa sijoitettu ainakin niin, että oli helpoimmissa paikoissa.

  Pääsimme moottori tielle ja pidimme pienen WC/vedenjuonti/ tauon Lukoil:n bensa-asemalla.

Saavuimme Kreikkaan

Kreikan tullissa oli jonoa kilometrikaupalla. Siinä meni monta tuntia, ennenkuin siitä selvittiin. Mieleeni jäi Kreikan tullijonossa yksi pieni poika, joka jakoi väsyneille ja hikeentyneille autoiljoille ilmaiseksi vettä. Se oli todella hieno teko. Siinä Kreikan tullissa seisoskelimme pitkän tovin, niin pitkään, että jotkut olivat jo leirytyneet ulos autoistaan ja sitten kun jono alkoi liikkua, tuli leiriytyneille kiire... Viimein pääsimme jatkamaan pidemmälle Kreikkaan.

 


VILLA JEMINAKeskiviikko päivä meni siihen että pääsimme kylään ja asetuimme taloksi hotelliin. Tulimme Thessalonikiin  jo puolenpäivän aikoihin, ja Pian  olimme perillä Thessalonikissa  kolmen aikoihin iltapäivällä. Ajomatkaa hotellille oli reilu tunti, joten ilta oli jo alkamassa kun olimme perillä.

Hotellin, Villa Jeminan, omisti kreikkalais-suomalainen pariskunta, joka oli majottanut  rauhanturvaajia jo usean vuoden ajan. Omistaja itsekin puhui sujuvaa suomea, ja häneltä saikin monta hyvää vinkkiä Polichronon ja Halkidikin nähtävyyksistä ja elämänmenosta siellä. Hotelli itsessään oli huoneistohotelli, jossa oli 3 kerroksessa huoneita, siis melko pieni. Se sijaitsi hieman syrjässä  keskeisimmältä kauppa- ja ravintolakadulta, mutta oli silti melko keskeisellä paikalla. Rannalle oli 150 metrin kävelymatka ja lähimpään kauppaan saman verran.

Keskiviikko ilta menikin sujuvasti siinä kun kierrettiin tutustumassa kylään ja ruokailtiin suositellussa ravintolassa.

Viimein pääsimme taas jatkamaan matkaamme ja seuraava pysähdyspaikkamme oli Larisa sitten jatkoimme Lamiaan ja jäimme sinne yöksi.

Lamia (kreik. Λαμία) on kaupunki Kreikassa Fthiotiin maakunnassa. Kaupunki perustettiin jo 400-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri valtasi kaupungin 300-luvulla eaa. Aleksanterin kuoltua kreikkalaiset kapinoivat makedonialaisia vastaan vuonna 323 eaa ja Makedonian hallitsija Antipatros pakeni kreikkalaisia Lamiaan, missä hän joutui piiritetyksi. Niin sanotun Lamian sodan loppui kun paikalle saapui toinen makedonialainen armeija.

Lamia panoraamakuvassa heinäkuussa 2004

Lamiassa oli niin hyvät oltavat ja niin hyvä hotelli, hotelli Achilio, että jäimme sinne muutamaksi päiväksi lepäilemään matkan rasituksia pois. Hotellin johtaja oli todella ystävällinen. Hän osasi muutaman sanan Suomeakin, sanoi käyneensä Kuopiossa 10 vuotta sitten. Oli kuulema jokin opiskelukaveri siellä.

Olimme löytäneet hotelli Achilion kuin johdatuksesta. Nimittäin heti Kreikan tullin jälkeen tutustuimme pysähdyspaikalla iloiseen nuorisotiimiiin joka oli tulossa Kreikasta kohti Jugoslaviaa. Tämä iloinen ryhmä oli Lähetysnuoria Tyyskylän lähetyskodilta. Osa heistä lauloi iloisia hengellisiä lauluja kitaran säestyksellä parkkipaikan reunalla. He kertoivat meille hotelli Achiliosta ja sen uskovasta johtajasta.

Kävimme välillä katselemassa kylää pyörillämme.

Poikkesimme Ateenaan menevältä päätieltä ja ajoimme kohti Kreikan rannikkoa ja rannikolla ajeltuamme, lähdimme lautalla katselemaan Keikan saaristoa. Sitten rantauduimme eräälle saarelle.

Kiertelimme saarta moottoripyörällä parina päivänä ja tutustuimme saaren kyliin ja rantoihin.

 

Muistiinpanoni tältä reissulta ovat niin hajanaisia, että mukana on paljon virheitä, mutta kuvailen näitä suurpiirteisesti. Vietimme Kreikassa kiertelemässä pari viikkoa kun aikaa oli. Kertakaikkisesti ihastuimme Kreikkaan.

 

 

 

Huomaavaisena, vaatimattomana ja rehellisenä sekä avoimena kansana varmasti löydämme meitä palvelevasta kreikkalaisesta sen kreikkalaisuuden, jota haluamme etsiä. Kreikkalaisuuden löytää silloin jokaisesta kreikkalaisen pitämästä kaupasta, tavernasta tai ilopilttuusta, sillä kreikkalaisten kanssa on suhteellisen helppo ystävystyä ja ystävät muistetaan vielä aikojenkin päästä, koska he ystävät yleensä erottuvat turistimassasta. 

 

Kova kilpailu eri yrittäjien välillä saa  kreikkalaisenkin keksimään mitä ihmeellisimpiä virityksiä turistien houkuttelemiseksi. Nidristä pääkadulta löytyi ruokataverna. Paikka vähän ensin arvelutti, mtta kun uteliaisuudesta sisään käytiin ja ruokailtiin, niin todettiin ruoka erittäin maistuvaksi kreikkalaiseksi kotiruoaksi ja hintakin oli aivan kohdallaan.

 

Rantakadulla sijaitsevan tavernan jonkinlaisena vetonaulana tuntui olevan se, että kaikki naispuoliset halattiin ja pussailtiin kummallekkin poskelle tavernan portilla mennen tullen tulivat he sitten sisälle tai eivät. Sisällä jatkui sama korostetun makeileva ja yliystävällinen käyttäytyminen asiakkaita kohtaan), mutta kun sitten jälleen uteliaisuudesta poikkesimme paikkaan ja aloimme tilailla ruokia, saimme aikaan kohdallamme muutoksen.

 

Se oli kreikkalaista (ehkä hieman hienosteltuna), erittäin hyvää ja edullista verrattuna moneen naapuritavernaan ja sitä oli paljon. Isäntä kertoi periaatteensa olevan, että jos ruokaa ei jää lautaselle tähteeksi on sitä ollut liian vähän (sama on monen kreikkalaisen perheenäidin periaatteena), makua hänkään ei edes kyseenalaistanut.

 

Keskipäivällä myös  on rauhallisempaa eivätkä kaupat siellä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sulkeudu edes siestan ajaksi. Iltaisin kaupungissa kuitenkin riitti tarjontaa kaiken ikäisille ja kaikkien maun mukaan. Jos halusi rauhallista istumapaikkaa, löytyi sitä rannasta tai pääkadun kummastakin päästä hieman kauempana keskustasta kun vain jaksoi etsiä, jos halusi repäisevämpää meininkiä, löytyi sitä keskustasta pääkadulta tai rantakadun keskiosista. diskoja,  keski-ikäisille paukku- ja musiikkibaareja .Sunnuntaiaamuna kylän keskellä olevan kirkon kello muistutti, että myös hiljentymiseen olisi mahdollisuus. Ja kun aikaa oli, ympäristöstä löytyi myös mukavia kävelymaastoja.

 

 

Olimme kolunneet jo Kreikan rannikkoa mielestämme tarpeeksi siksi oli aika jo lähteä kohti Pireuksen satamaa, sillä laiva Israeliin lähtisi pian. Moottoripyöriinkin olisi varmaan jo aika tehdä öljynvaihto, vaikka vielä sen Israelissa ehtii hyvin tehdä.

Saavuimme Ateenaan aikaisin aamulla. Kaikki olivat vielä nukkumassa ja koko kaupunki oli hiljaa.

 

 Vähitellen elämä alkoi virkistyä ja autot ja skootterit alkoivat liikkua. Katsoimme kadun vilinää suojaisen näyteikkunalipan alta ja söimme perälaukuistamme sinne edellisenä iltana kerättyjä appelsiineja.

 

Viimein lähdimme kiertämään kaupunkia moottoripyörillämme.Ateenassa näkyvintä ja kenties kauneintakin on kaupungin historiallisuus: antiikin ajan muistomerkit hallitsevat kaupunkia ja antavat kaltaiselleni historiasta epäkiinnostuneellekin ihmiselle kylmiä väreitä.

Mutta Ateenassa on myös huikaiseva undergroud- ja anarkistikulttuuri (erityisesti Exarcheian alue), valtavan kauniita merimaisemia (esim. Varkiza), shoppailutaivaita ja kaunista nykyarkkitehtuuria (Glyfada, Kifissia). Usein turistit näkevät vain Ateenaan keskustan, Syntagman, Akropoliin ja (valitettavasti) Omonoian, jotka sinänsä ovat ihan toimivia turistialueita, mutta eivät erityisen ihailtavia tai ystävällisiä. Parhaat asiat Ateenasta löytyvät juuri keskustan ulkopuolisilta alueilta, sieltä missä ihmiset oikeasti asuvat ja elävät.

 

Käymme vielä katsomassa muutamia nähtävyyksiä Larissan suunnassa aamulla ja käännytään sitten takaisin Ateenan suuntaan.

 

 

Ajellaan heti puolen päivän jälkeen rannikolla kulkevaa  Ateenan paikallistietä kohti Ateenaa. Täällä ei rakennuskannassa näy paljoa merkkejä turismista . Noustuamme moottoritielle matka viimeiset sata kilometriä sujuvat nopeasti. Tietulleissakin lukee vain "past free" jonka moni tuntuu tietävän kiitäessään lähes hiljentämättä kapeista karsinoista läpi.

Ajamme ruuhkassa ohi paikallistien liittymän josta pääsee oikaisemaan Pireukseen tai ainakin kiertämään Ateenan ruuhkaa. Madellaan siis ruuhkassa tunnin verran ja saavutaan keskelle Pireuksen satamaa. Viitoitus ei taaskaan ole ruhtinaallinen sataman merkitys huomioiden, mutta alaspäin pyrkien tietää tulevansa ennen pitkää meren rantaan.

Löydämme vain kaksi Kreetalle liikennöivää yhtiötä, joista ensimmäisessä väitettään ettei muita olekaan. Suorastaan kehuskellaan monopoliasemalla. No, toinen yhtiö onkin nopeiden alusten varustamo, eli matka-aika heillä on vain kuusi tuntia. Kun lähtö on kymmeneltä illalla, valitsemme mieluummin puoli yhdeltätoista lähtevän laivan, joka menee suoraan Israeliin. Laivan nimi olisi kuulema Sol Phryne. Matkalla menisi kaksi päivää.

Etsimme sitten Sol Phrynen käsiimme ja pääsemme viimein laivalle: Laiva on todella hikinen ja kulunut purkki. Mutta mitä siitä enää. Pääasia, että pääsemme Israeliin.

 

 

Saavuttuamme laivallemme, josta reissumme jälkeen löysimme Wikipediasta seuraavan tiedon:

"Ferry Sol Phryne: After it was built in Japan in 1947, ''it was used for some military purpose,'' Captain Vlahopoulous said, grasping at amber worry beads. It sailed the Greek islands awhile, from 1967 to 1974, before it changed hands and started the east Mediterranean run, carrying pilgrims to Haifa and, in 1982, evacuating Palestinian guerrillas from Beirut. But it is sailing still between Creece and Israel."

--

Vietimme tunnin sataman kahvilassa. Kävin vessassa vaihtamassa ajohousut farkkuihin ja siitäkin piti maksaa. Oli muuten ainoa maksullinen vessa tähän asti. Liput saatuamme teimme pyörillä kaupunkikierroksen ja totesimme, että onpahan Pireus melkoisen ruma kaupunki. Kaverini löysi kuitenkin pienvenesataman ja siltä aivan mukavan ravintolan, jossa saatoimme maksaa luottokortilla. Istuksin laiturin juurella syönnin jälkeen kun kaverini muutti pleksin asentoa pyörässään. Vaihteistoöljyt hän olikin jo lisäillyt heti kun tulimme kaupungille. Pikkuhiljaa palasimme sataman kuppilaan odottamaan laivaan pääsyä. Siinä vierähti parisen tuntia, mutta kun vielä autojonossa seistessämme saimme molemmat juttuseuraa niin ei se niin pitkältä tuntunutkaan.

 

Pyörääni tuli katselemaan kaksi etelä-afrikkalaista miestä, jotka olivat lentäneet Saksasta perheineen, kiertäneet vuokraamallaan matkailuautolla puoli Eurooppaa, olivat palailemassa Saksaan ja lentämässä sieltä Algarveen huilimaan rankasta reissusta. Iskin heti silmäni boxer-BMW:hen, jota ajoi italialainen, hyvää englantia puhuva mies. Hänen kanssaan olimmekin sitten koko illan. Menimme lepotuoleihin . Mies oli matkustellut tosi hurjasti ja asui nyt perheineen Puolassa Varsovassa työnsä vuoksi. Hän antoi meille myösiä vinkkejä kauniista maisemista Italiassa. ! Itse menin lepotuolihuoneesta käytävän lattialle nukkumaan koska tuolissa selkä särki . Kaverini sinnitteli tuolilla koko yön.

 

Aamulla 11 paikkeilla lähestyimme Rhodosta jonne oli tarkoitus mennä satamaan. Laiva lipui Rhodoksen satamaan hiljaisena.

 Rantaudimme siis Rhodokselle ja määränä oli olla siellä seuraavaan päivään saakka.

 

   

 
   


Rhodoksen kärjessä on valittavana kaksi eri hiekkarantaa, joista olimme pääasiassa tuulettomalla rannalla. Ranta on melko hienoa hiekkaa ja vesirajasta alkaa pohja olemaan pientä kiveä. Ranta myöskin syvenee melko äkkiä, mutta on kuitenkin sen verran matala, että lapsetkin pääsevät kahlaamaan siinä. Tällä rannalla kierteli myös mies ja poika myymässä vesimelonin paloja ja tuli sitä muutaman kerran ostettua rannalla sijaitsevasta grillistäkin tuotteita. Toinen vaihtoehtoinen ranta olisi ollut kärjen toisella puolella, jonne tuulee jatkuvasti, mistä johtuen kyseisellä rannalla oli koko ajan kova aallokko.

Rhodoksen vanhakaupunki on hienoa nähtävää. Vanhassa kaupungin osassa vallitsee miellyttävä iltainen tunnelma. Kävimme syömässä juuri vanhassa kaupungissa ja voi sanoa, että ruoka oli jokaisessa paikassa hyvää. Sataman lähellä ruokailimme kerran ja tällöin ruoka-annokset olivat todella pieniä ja kalliita. Lisäksi kävimme ainakin kertaalleen satamassa syömässä sen verran täyttävät suklaaleivonnaiset, että huono olo siitä tuli. Saaren kärjessä oli merimuseo, jossa kävimme katselemassa erilaisia kaloja.

`Kohti Kyprosta

Oli viimein laivan lähdön aika Rhodokselta ja seuraava etappi olisi vuorokauden risteilyn jälkeen Kypros. Laiva jätti pian Rhodoksen taakseen ja Rhodos alkoi painua horisonttiin. Saavuimme aavalle merelle. Tunsin taas oloni huojentuneelta. Sisälläni piileksi se hiljainen ja ujo maalaispoika, joka sisimmässään oli aika epävarma, eikä siihen ikään tullessa vielä kovin paljon maailmaa nähnyt. Tämä oli oikeastaan niitä ensimmäisiä irtiottoja vapaana kaikista aktoriteeteista ja käskijöistä. Sitä ajatellessani vaivuin mietteisiini, että kylläpä sitä onkin ollut tähän asti elämässään ihmisten orja. Koko elämäni oli juossut toisten käskyläisenä: "Tee tämä, mene sinne, älä vielä, kiristä vähän, jne." Tätä oli elämäni tähän asti ollut. Nyt sen pystyin näkemään tätä vapautta vasten. Mikä ilo olikaan sisimmässäni, kun laiva seilasi kohti Kyprosta.

Saavuimme pian Kyprokselle Limassolin satamaan...Se päivä menisi vielä Limassolissa ennen Israeliin saapumista. Onneksi olimme tutustuneet siihen mieheen, joka oli oppaanamme Rhodoksella. Hän lupasi vanhana Kyproksen kiertäjänä lähteä kanssamme taksilla kiertämään myös Kyprosta.

Limassol on  kaikille sopiva vilkas paikka ja alkuperäis asutus ympärillä .Kypros on suht siisti paikka hyvä ruoka ,juomat sekä varkaita yms ei juurikaan tunneta ellei muut turistit rötöstele.Nicosia ehdottomasti kannattaa tutkia molemmin puolin sekä koko pohjois Kypros sinne on tosi vaivaton mennä Ledra palatsin luota rajan yli ,siinä saa viisumin joka ei maksa mitään .Ei muuta kuin menoksi taksia saa rajalla .Aika urakka kun ottaa taksin, pidemmälle matkalle se kannattaa .Hinta taso on hyvin Suomen luokkaa ,mutta se kannattaa .Ja yksi vielä ellei ole vuoristo kylissä käynyt ei tiedä Kyproksesta mitään. Siellä oli aika jännät mestat.

Viimein oli sekin ilo koettu ja Kypros nähty. Laivan oli aika tuutata ja lähteä lipumaan vielä vähäksi aikaa kohti Israelia.

Viimeinkin Israelissa:

Matka Kyprokselta Israeliin kesti vielä jonkin aikaa. Paljon olimme siihen asti nähneet, mutta nyt oli vuorossa reissun kohokohta: Pian saapuisimme Israeliin, sitä ei voisi enää estää muu kuin pommin täysosuma tai sydänkohtaus, voi jumpe!

            

Sol Phryne -laivanromumme saapui Haifan satamaan. Pian pääsemme tästä purtilosta eroon.

Haifassa sataa. Karmelvuori nousee kaupungin takaa oikealla. Sen sanotaan symboloivan rikkautta ja hedelmällisyyttä. Se suojaa satamaa lounaismyrskyiltä. Haifan lahti on merenkulun alusta ollut merenkulkijoiden turvapaikka. Tänne tulivat laivoilla turvaa etsimään myös sadattuhannet juutalaiset eri puolilta Eurooppaa 1930-40-luvuilla.

. Vaiherikas matkamme on tältä osin päättymässä.

Laskeudumme laivan autokannelle ja etsimme prätkämme käsiimme ja startaamme autojonon sekaan. Mieleni kihelmöi jännityksestä: Kohta saan koskettaa eka kertaa elämässäni aitoa Erez- Israelin maaperää aivan oikeasti!

Kävin vielä mielessäni lävitse opetuksia Israelista, joita olimme saanéet Suomesta lähtiessämme: Kaikilla Israeliin matkustavilla henkilöillä on oltava passi, joka on voimassa vähintään puoli vuotta. Ilman kansallisuutta olevien henkilöiden tulee näyttää voimassa... olevat matkustusasiakirjat ja viisumi siihen maahan, joka on myöntänyt asiakirjat kotimatkaa varten.... Kävijät saavat viisumiin liittyvien määräysten mukaan oleskella Israelissa kolme kuukautta maahantulohetkestä... lähtien. Vierailijat, jotka aikovat työskennellä Israelissa, täytyy anoa erityistä viisumia...Näinhän minä olin sinne ajopäiväkirjan laitaan kirjoittanut ja näitä asioita lukenut kulkiessani läpi Jugoslavian...Mutta nyt olemme Israelissa..

Rantauduimme Haifan satamaan....

Matkamme alkoi kohti Eilatia. Lähdimme ajelemaan Haifasta kohti Cesareaa ja Nataniaa. Carmel vuori ja luonnonpuisto jäi vasemmalle. Mielessäni kävi ne Raamatun kertomukset, joissa Elia oli Karmel vuorella. Tuntui jotenkin mahtavalta, että näissä maisemissa se Eliakin liikkui.

Pysähdyimme Cesareassa ihastelemaan amfi teatterin raunioita. Cesarea on upea, vanha kaupunki, jonka kuningas Herodes rakensi keisari Augustuksen sotajoukkojen käyttöön. Söimme siellä perälaukussamme olleita eväitämme, joita olimme Haifasta ostaneet, mutta pian huomasimme, että kaikki oli sulanut yhdeksi mössöksi siinä heinäkuun paahtavassa Israelin auringossa. 

Jatkoimme siitä matkaamme kohti Nataniaa. Nataniassa kävimme syömässä kunnon aterian ja otimme pari kuvaa prätkiemme kanssa suihkulähteellä, joka näytti olevan varsin yleinen kuvauspaikka, josta olivat muutkin kiinnostuneet. Jatkoimme kuitenkin pian matkaamme Tel Avivin kautta Ber Shevaan.

Ber Shevassa yövyimme ja jatkoimme siitä sitten kohti Eilattia. 

 

 

 

 

Saavuimme Eilatiin monen ja hikiset tunnin ajon jälkeen halki Israelin ja asetuimme hotelliiimme taloksi. Eilatissa voi viihtyä hyvinkin koko lomansa, mutta se avartuu paljon kokemusrikkaammaksi pienillä seikkailuilla kaupungin ulkopuolella. Se käy omin päin kätevästi omalla moottoripyörällä.

Kuulimme siellä, että auton vuokraaminen käy Eilatissa yhtä ketterästi kuin vaikkapa Suomessa. Hotellien vastaanotoista saa tiedot eri firmojen tarjoamista vuokramahdollisuuksista, joskin hinnat tuntuvat hyvinkin samankaltaisilta - aivan kuten Suomessa. Mutta emme tarvinneet vuokrata autoa.

Tapana on, että autoa ei tuoda hotellille, vaan vuokraamo hakee asiakkaan hotellista toimistoonsa, josta sitten paperisodan jälkeen auton saa käyttöönsä. Hintataso tuntuu sekin hyvin kotoiselta.

Israelissa alaikäraja on 23 vuotta auton kokoluokasta riippuen. Autoa ei saa ajaa rajojen yli Jordaniaan tai Egyptiin eikä sitä saa viedä Palestiinan itsehallintoalueille. Vakuutukset tulee ilman muuta hoitaa kuntoon.

Varsinaisten teiden ulkopuolella sattuneita vahinkoja mikään vakuutus ei korvaa - sinällään autiomaassa voi ajella siellä täällä, mutta se kannattaa jättää tekemättä.

Salomonin pilareille

Vietimme Eilatissa pari päivää. Löysimme sieltä Youth Hostellin, joka oli erillään muusta vilinästä. Sitä piti joku uskovainen nuorisoporukka. Aika rauhatonta siellä oli, kun porukkaa tuli ja meni koko ajan. Emmekä saaneet huoneemme ovea lukkoon, kun se meille annettu avain ei käynyt lukkoon, eikä ovi ollut lukossa. Panimme yöksi rautasängyn oven eteen.

Aikanaan sitten lähdimme Eilatista pohjoista kohti 90 tietä Newe Zoharia kohti.

Eräs suosittu autoilukohde Eilatista 25 kilometriä pohjoiseen on Timna park. Menimme sinne moottoripyörillämme. Tällä luonnonsuojelualueella on helppoa liikkua, koska sinne on merkitty selkeä ajoreitti. Puistoon on sisäänpääsymaksu, joka on 26 sekeliä aikuisilta, 19 lapsilta.

 

 

Timna park on autiomaata, mutta historiallisesti merkittävää sellaista. Ihminen opetteli täällä kaivostoiminnan alkeita 6000 vuotta sitten. Muinaiset egyptiläiset nimittäin kaivoivat Timnasta kuparia Seti ensimmäisen ajasta aina Ramses viidennen päiviin asti 6000 vuotta sitten.

Luonnon muovaamia nähtävyyksiä ovat Kuningas Salomonin pilarit ja "Herkkusieni". Salomonin pilarit ovat eroosion muovaama jylhä kalliomuodostelma. Luulisi, että kyseessä on ihmisen kädenjälki, mutta tosiasiassa 50 metriä korkeat pilarit on muodostanut tuuli ja vesi muotoillen punaista hiekkakiveä uuteen uskoon.

Salomonin pilareiden yhteydestä löytyy myös Ramses kolmannen aikana jumalatar Hathorille rakennettu temppeli.

Herkkusieni taas on nimensä muotoinen kivi, joka on syntynyt aivan samalla tavalla.

Taatusti lämpimän moottoripyörämatkan päässä odottaa Timnan järvi, jossa on mahdollista uida ja jopa pyöriä ympyrää polkuveneillä. Toki Timnassa on muitakin historiallisia nähtävyyksiä ja autiomainen luonto henkeäsalpaavaa.

Hai Barin eläinpuistoon

Hai Bar sijaitsee Timna Parkista vielä noin 15 kilometriä lisää pohjoiseen, Yotvataan. Puistossa on aavikkoeläimiä, jo Raamatun aikaisia. Se myös samalla toimii suojelualueena uhanalaisille aavikkoeläimille.

Puistossa saa liikkua ainoastaan autolla. Paras aika vierailuun on aikaisin aamulla.

Retki Kuolleelle merelle

Eilat on siis tavallaan syrjässä muusta Israelista, Negevin autiomaa rajaa sen toisista suurista asutuskeskuksista ulottumattomiin yli 200 kilometrin päähän. Jos haluaa tutustua näihin alueisiin, se merkitsee vähän pidempää istumista autossa.

Eilatista suoraan pohjoiseen kulkeva 90-tie vie suoraan Kuolleellemerelle - jossa ei pidä jättää uimatta, tai siis kellumatta, kuten siellä käyneet tietävät. Me menimme illankähmässä siis kuollelle merelle ja jäimme sinne yöksi moottoripyöriemme viereen paljaan taivaan alle. Ja katki poikki väsyneinä nukahdimme kuumaan hiekkaan.

Sitten aamulla heräsimme kolinaan ja melskeeseen. Ravistelimme itseämme hereille, kun huomasimme, että sinne saapui Israelin armeijan joukko-osasto.

 

 

 

X-rayKuolleenmeren suolapitoisuus on todellakin niin korkea, ettei uiminen siinä onnistu oikein mitenkään, kelluminen sen sijaan kyllä. Lähin kunnollinen uimaranta Eilatista katsoen löytyy Neve Zoharista.

Valtatie sinne on helppo ajaa, nopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa, jota tosin harva paikallinen tuntuu noudattavan. Oikealla tai siis itäpuolella kulkee Jordanian valtatie samansuuntaisesti. Yllättäen tässä mennään alaspäin, vaikka rannalta lähdetäänkin, sillä Kuollut meri sijaitsee hyvinkin kolmesataa metriä merenpinnan alapuolella!

Uiminen yleisellä beachilla ei maksa mitään, aurinkotuolit kyllä. Jos ei ole suunnitellut viettävänsä täyttä aurinkopäivää Kuolleellamerellä, pyyhe rannalla riittää ihan hyvin eikä laskua esitetä.

Sukeltaminen ei Kuolleessameressä onnistu, päätä ei kannata kastella mielellään ollenkaan ja ehdottomasti tulee välttää veden nielemistä. Iholle kertyy hetimiten öljyiseltä tuntuva suolakerros, joka on ehdottomasti huuhdeltava huolellisesti (rannoilla on aina suihkut) uimisen jälkeen.

Mutta kokemus kelluminen on, ehdottomasti!

Matka vuoristoon

Kuolleenmeren reitille mahtuu kyllä käynti Jerusalemissakin, jos olosuhteet mahdollistavat sinne järkevän piipahduksen. Meidän matkallamme pommit ja luodit räjähtelivät uutisten mukaan sen verran tiheään, että otimmekin suunnan vuorten yli Bershebaan, joka sijaitsee Kuolleen meren eteläpäästä reilut viitisenkymmentä kilometriä länteen.

 

 

Näillä seuduin ollaan jo turistikeskusten ulottumattomissa. Ensin noustaan mutkitellen jyrkästi ylöspäin. Matkalla vuoreen on hakattu merkit, milloin ollaan merenpinnan tasalla, milloin jo satoja metrejä sen yläpuolella.

Aradin kaupungin kohdalla maasto muuttuu tasaisemmaksi ylängöksi, joka myös vihertää. Siellä täällä näkyy beduiineja paimentamassa lammaslaumojaan. Kamelitkaan eivät ole tavaton näky.

Itse Arad oli perijuutalainen kylä, josta ei löytynyt hevillä sopivaa ruokapaikkaa, vaikka matkakirja sellaisia lupailikin sieltä löytyviksi. Aradin vuoristoilma on erityisen hyvää ja puhdasta hengittää - sinne suositellaan jopa astmaatikkojen terveysmatkoja.

Abrahamin kotikonnuilla

Israelissa vähän joka kaupungille ja kylälle löytyy joku raamatullinen kertomus. Beersheba on Abrahamin ensimmäinen kotipaikka luvatussa maassa.

 

 

Nykyään Beersheba on noin 160 000 asukkaan yhteisö. Vanhassa kaupungissa näkyy ottomaanien valtakautiset turkkilaiset jäljet, jos osaa oikein katsoa. Tosin mikään huipputuristikohde tämä vanha kaupunki ei ole. Siellä syömämme schawarmat eli kebabit tarjoiltiin lopulta venäjän kielellä - kuudesta miljoonasta israelilaisesta miljoona on jo vanhasta Neuvostoliitosta tulleita, ja kyrillisiä kirjaimia näkyy hyvinkin tiheään kauppojen mainostekstejä somistamassa.

Beersheban ja Eilatin välillä ei olekaan sitten juuri muuta kuin vuoristoista Negevin autiomaata Mitzpe Ramonia lukuunottamatta. Se on kaupunki 900 metrin korkeudessa kraatterin reunalla.

Kokonaisuutena kiertomatka on kuitenkin vaikuttava kokemus eikä auringonlaskua pidä jättää näkemättä vuoristossa. Se on huomattavan toisen näköinen kuin meren tasalla.

Turistimatkat

Matkatoimistot luonnollisesti järjestävät myös omia retkiään Eilatin ympäristöön, kuten mm. Jerusalemiin, jos olosuhteet siellä ovat tarpeeksi rauhalliset.

Eilatista on myös mahdollista tehdä retki Kairoon Egyptin puolelle tai sitten Jordanian puolelle Petraan, maailman suurimpaan luolakaupunkiin.

Korallisaari on yksi suosittu tutustumiskohde. Se sijaitsee Egyptin puolella ja sinne ristiretkeläiset rakensivat linnoituksen vartioidakseen muslimipyhiinvaeltajien kulkua. Jos liikut siellä päin, niin matkan aikana on mahdollisuus myös snorklata upeilla koralliriutoilla. Mutta emme sinne menneet.

 

 

Väsyneinä mutta onnellisina aloitimme siis "pyhiinvaellusmatkamme" - matkan kohden Jerusalemia. Matkalla pysähdyimme Jad Hashmonaan, jossa meitä odotti valmiiksi katettu kahvipöytä. Paikka on rakennettu kahdeksan Suomesta luovutetun juutalaisen muistoksi.

J

 

 Sää oli oppaan mukaan  tavanomaista viileämpi.

 

Jerusalemissa majoituimme Novotel-hotelliin.

 

Via Dolorosa

 

Maanantaina alkoi sitten  tositoimet. Koko päivän kestänyt reissumme piti sisällään muun muassa Öljymäellä käynnin, Getsemanen puutarhan ja Kaikkien kansojen kirkossa vietetyn lauluhetken. Kuljimme myös Via Dolorosan, tuskien tien, ja kävimme Länsimuurilla.

 

Getsemanen puutarhassa kuvasimme vanhoja öljypuita, jotka olivat niin vanhoja, että pienet linnut pystyivät lentämään niitten lahoamassa olevien runkojen läpi. Näin minä asian ymmärsin. Niitten puitten katveessa Jeesus vietti raskaan ja tuskallisen kiirastorstainsa, yksinäisen rukoushetken ennen pidätetyksi joutumistaan.

 

Työtä karamellitehtaalla

Rahamme olivat lopussa ja tarvitsimme kriittisesti toimeentuloa jostakin. Edes ruokapalkalla. Siispä hakeuduimme töihin Maále Ha Ha Mishan kibbutsille Carmitin kosher -karamellitehtaalle lähellä Jerusalemia.

 

 

 

Karamellittehtaalla työskennellessäni katselen juutalaisia työtovereitani. He ovat ylipäänsä kaikki hyvin kauniita ihmisiä ja ylensäkin ottaen hyvin järkeviä ja älykkäitä. Mietin kuumeisesti syytä siihen, että vaikka he Raamatunkin mukaan ovat Jumalan valittu kansa niin miksi he eivät ymmärrä sitä, että Jeesus on Messias? Vaikka Hän kärsi kansansa ja jokaisen meidän puolesta syntiin kohdistuvan Jumalan tuomion, kuoleman, eron Jumalasta.

 

Meidän syntiemme vuoksi joutui Jeesus kärsimystiellensä. Emme voi syyttää siitä ketään toista.

 

Täällä Israelin maaperällä vaeltaessaan Jeesus suoritti täydellisesti Isän Hänelle määräämän tehtävän, kärsimisen syntien tähden.

 

Raamattu kertoo, että hänen "hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan". Silti hän tuskankin keskellä rukoili: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun". Jumala kuitenkin rakasti ihmisiä niin paljon, että ei ottanut pois Jeesukselta tätä tuskien maljaa, vaan "antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

 

 

 

Via Dolorosa piti sisällään useita Jeesuksen ristintiehen liittyviä 'asemia', joita Harri-oppaamme ammattinsa ja Raamattunsa osaavana miehenä meille selosti. Minua puhutteli tällä kertaa eniten paikka, jossa oli häpäisty kuolemaan tuomittuja vankeja pitämällä heitä tietynlaisina pelinappuloina. Pelin kuviot oli piirretty katukiveykseen. Vanki sai olla pelissä hetken aikaa kuningas, hänet puettiin hienoihin vaatteisiin, häntä palvottiin ja hänelle kumarreltiin, mutta pelin päätös oli sitten kaikkea muuta.

 

Kenties Jeesuksellakin pelattiin tällaista peliä, koska Raamattu kertoo: "Ja he pukivat hänen yllensä purppuravaipan, väänsivät orjantappuroista kruunun ja panivat sen hänen päähänsä ja rupesivat tervehtimään häntä: 'Terve, juutalaisten kuningas!' Kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä purppuravaipan ja pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa. Ja he veivät hänet pois, ristiinnaulitakseen hänet."

 

Jerusalemin muurilla

 

Länsimuurilla kävin minäkin huokaisemassa kaikista tärkeimmät rukouspyyntöni Jumalan puoleen luottaen siihen, että "jos muukalainen tulee kaukaisesta maasta ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin Jumala kuulee taivaasta, asuinpaikastansa, ja tekee sen, mitä muukalainen häneltä rukoilee, jotta kaikki maan kansat tuntisivat Hänen nimensä.."

 

 

 

Päivän päätteeksi kävimme Jad Vashemissa, juutalaisvainojen museossa, joka on vaikuttava muistomerkki Holocaustin uhrien muistoksi ja jossa palaa ikuinen tuli heidän muistoksensa. Myös vainoissa menehtyneitten juutalaislasten muistoksi rakennettu, katossa vilkkuvin "tähdin" valaistu huone musiikkeineen ja lasten nimiluetteloineen oli vaikuttava kokemus.

 

Tämänkin ajan juutalaisia vainoavat itsemurhapommittajat ovat riistäneet monen juutalaisen hengen. On murheellista, että joillekin opetetaan jo lapsesta saakka, että juutalaisen tappaminen on kunniateko ja että mitä useampi juutalainen heidän tekemissään itsemurhaiskuissa kuolee, sitä autuaampaa näillä itsemurhan tehneillä ”marttyyreilla” tulee paratiisissa olemaan. Mielestäni on myös väärin, että media ei kerro aina Israelin tapahtumista tasapuolisesti ja totuudenmukaisesti.

 

Puutarhahaudalla

 

Tiistaina teimme kävelyretken Jerusalemissa. Se päättyi Puutarhahaudan lähellä vietettyyn ehtoolliseen. Molemmat meistä sai uskoa omalle kohdalleen todeksi, että kaikki on puolestamme täytetty. Jeesus antoi itsensä juuri minun syntieni sovitukseksi. Kaikissa viettämissämme hartaushetkissä korostui mielestäni se tosiasia, että "armosta me olemme pelastetut, uskon kautta Jeesukseen, emme tekojemme kautta jottei kukaan kerskaisi.."

 

Puutarhahaudan läheltä oli myös näkymä kalliolle, jonka muoto 'silmäkuoppineen' muistuttaa pääkalloa. Monet kristityt uskovat, että tämä on ns. Pääkallonpaikka, Golgata, jonne Jeesus ja kaksi ryöväriä pitkäperjantaina ristiinnaulittiin. Myös puutarhassa oleva hautakammio, jonka sisällä saimme käydä, on tässä tapauksessa mahdollisesti se tai ainakin samankaltainen hauta, johon Jeesuksen ruumis vietiin.

 

 

 

Kohti Galileaa

 

Keskiviikkoaamuna oli aika sanoa Jerusalemille jäähyväiset ja siirtyä moottoripyörinemme ajamaan kohden Tiberiasta, Galilean kaupunkia. Matkan varrella pysähdyimme muun muassa Kuolleelle merelle, jossa kävimme kelluskelemassa ja voitelemassa itsemme Kuolleen meren terveellisellä mudalla. Myös kuuman rikkialtaan kylpy oli poikaa, melkein suomalaisen saunan veroinen kokemus. Muutoin vedet eivät olleet vielä kovinkaan lämpöiset.

 

 

 

 

 

Tiberiaassa Kaarlo Syvännön luona

Tullessamme Tiberiaaseen, aloimme kysellä siellä sellaista herraa, kuin Kaarlo Syväntö. Olimme Suomesta lähtiessämme saaneet mummolta sellaiset ohjeet, että ehdottomasti täytyy käydä tapaamassa Kaarlo Syväntöä.. No tullessamme pyörinemme Tiberiaaseen ja aloimme kysellä satunnaisilta vastaantulijoilta Kaarlo Syväntöä. Hän taisi olla kuuluisa mies täällä päin, sillä lähes kaikki vastaantulijat tiesivät, missä Syväntö asuu. Vaikka läheskään kaikki eivät osanneet englantia, niin useimmat heistä alkoivat viittilöidä heti kuulleessaan nimen Syväntö ja viittilöivät aina innokkaasti, että "Yes,Yes, Sivanti, Sivanti" ja ohjasivat meidät Kaarlo Syvännön kotiin.

 

Perille Syvännöille saapuessamme meidät vastaanotti arvokkaalta ja jykevältä herralta vaikuttava vanha mies, Kaarlo Syväntö. Hän ohjasi meidä sisälle kotiinsa ja kuuntelimme hänen jännittäviä kertomuksiaan iltaan saakka. Tapasimme silloin myös Mairen, Kaarlon vaimon. Hän oli jo silloin -84 vuonna dementia potilaana vuoteen omana. Kävimme vuoteen vieressä Kaarlon kanssa silittämässä hänen päätään. Kaarlo jutteli hänelle hellästi.

 

Istahdimme vielä hetkeksi juttelemaan Kaarlon kanssa keittiön pöydän ääreen ja Kaarlo lähetti paljon terveisiä kaikille koti-Suomeen. Ehdin tavata Kaarlon vielä parilla seuraavalla Israel matkallani, mutta Mairen kanssa se jäi viimeiseksi tapaamiseksemme. .Sitten oli aika lähteä Tiberiaan hotellillemme. Vuosia myöhemmin sitten Suomessa Herra johdatti naapurikseni pariskunnan, joka oli sitten myöhemmin ollut hoitamassa Kaarloa hänen viimeisinä vuosinaan.

 

Tiberiaan hotellimme Ron Beach sijaitsi aivan Gennesaretin järven rannalla. Huoneesta pääsi suoraan rantaan, ja perille päästyämme lähdimme juoksemaan paljain jaloin rantanurmikoita pitkin. Tiberiaassa olikin huomattavasti lämpimämpää kuin Jerusalemissa.

 

Ja siinä oli edessämme ihka oikea Gennesaretin järvi! Juuri se, jota pitkin Jeesus käveli opetuslastensa tykö, kun nämä olivat veneineen "jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana". Opetuslapset pelästyivät, mutta Jeesus rauhoitteli heitä sanoen: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen". Kunpa kaikki nykyisenkin ajan "aaltojen ahdistamat" ihmiset saisivat kuulla sydämissään nuo rohkaisevat ja pelon karkottavat sanat.

 

 

 

 

Seuraavana päivänä pääsimme itsekin purjehtimaan Gennesaretin järvelle. Onneksemme sää ei ollut myrskyinen, joten meidän ei tarvinnut olla opetuslasten tapaan aaltojen ahdistamina. Oppaaltamme saamassa 'todistuksessa' kerrotaan, että olemme nyt purjehtineet samanlaisella veneellä kuin millä Jeesuksen aikaan purjehdittiin.

 

Istuessani veneessä ja katsellessani ympärillä olevia korkeita vuoria tuntui mahtavalta tietää, että Jeesuskin oli katsonut maanpäällisen elämänsä aikana juuri samoja vuoria ja seilaillut samoja vesiä. Jeesuksesta kerrotaan, että hän kiipesi usein vuorille yksinäisyyteen rukoilemaan. Joltain lähivuorelta hän oli silloinkin tulossa, kun vettä pitkin opetuslastensa veneen luo taivalsi. Monista muista pyhistä paikoista ei olla täysin varmoja, ovatko ne ’millilleen’ juuri niitä, joista Raamatussa mainitaan, mutta Gennesaretin järvi on aivan varmasti samalla kohti. Vesi on vaihtunut, mutta järvi on sama.

 

Moottoripyörämme odottivat toisella rannalla lukitussa kopissa. Ajoimme Jeesuksen kotikaupunkiin, Nasaretiin. Siellä käyntikohteenamme oli Marian Ilmestyksen kirkko, joka muistuttaa siitä, kuinka enkeli Gabriel kävi ilmoittamassa nuorelle Marialle, että hän on synnyttävä Messiaan eli Jeesuksen. Kävimme myös Jeesuksen kotikirkossa, joka on oletettavasti sama mistä Luukkaan evankeliumin 4. luvussa kerrotaan näin: ”Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.”

 

 

 

 

Sadetta ei pisaraakaan

 

Perjantaiksi säätiedotus lupaili sadetta, mutta pisaraakaan en nähnyt satavan. En ole koskaan nähnyt Israelissa vesisadetta, joten oikeastaan olisin sitä hieman kaipaillut. Olisi ollut mukava kuulla, miltä kuulostaa sateen ropina Galilean mailla.

 

Perjantain vietimme  ostoksilla käyden. Tiberiaassa ei ollut eksymisen vaaraa, joten  kuljeskelin siellä yksin. Elämys sekin. Ostin sikäläiseltä torilta appelsiineja. Illansuussa, sapatin alettua, kävin uimassa Gennesaretin järvessä.

 

Lauantaina teimme retken Pohjois-Galileaan ja Golanin kukkuloille. Kävimme myös YK-joukkojen tukikohdassa Finnvillassa. Siellä oli yksi matkakumppanini tuttu YK-sotilaana. Vietimme jonkin aikaa Finvillassa ja jäimme sinne YK-sotilaitten luokse yöksi. YK.n sotilaat pitivät siellä aika raisua menoa. Yöllä heräsimme rynnäkkökiväärin pamaukseen Kävimme Hermon-vuoren juurella Baniaassa, Jordanjoen alkulähteillä. Siellä tuli mieleen Jeesuksen lupaus siitä, kuinka se vesi, jota hän ihmiselle antaa, tulee hänessä "sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään - ja joka sitä juo, se ei koskaan janoa".

 

 

 

 

Myös lähellä ollut Baniaan vesiputous oli mahtavaa katseltavaa - ja kuunneltavaa. Luontopolun varrella oli monenlaisia kukkia, ruohikko viheriöi ja linnut lauloivat.

 

 

 

Viimeisimpiä kohteitamme oli Pietarin kalasatama. Aikanaan Jeesus lienee paistanut juuri silläkin rannalla kaloja opetuslastensa kanssa. Mietin mielessäni, että saivatkohan miehet olla enemmän Jeesuksen kanssa kuin naiset - istua rannalla pimenevässä illassa, syödä mutustella rapeita kalapaloja, nauttia yhdessäolosta ja Vapahtajan läheisyydestä.

 

 

Ideakuva vanhasta Israelin sekelistä (vasemmalla on setelin taka- ja oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa):

Vanhentunut Israelilainen seteli molemmin puolin

 


 

 

 

 

 

 

Olimme Maaále Ha Ha mishan kibbuzilla:

Kyllästyimme viimein ohjailtuun elämään ja nostimme kytkintä. Ajoimme edelleen Tel Avivin suuntaan. Tel Avivista käännyimme Ramlan suuntaan ja ajelimme hitaasti pyörilläme kohti Jerusalemia. Melko usein tuli vastaan kylttejä, joissa luki englanniksi ja hebreaksi "Slow" ja totiseti sitä ne tarkoittivat. Tiet muuttuivat joskus aivan kärrypoluksi. Viimein saavuimme Abu Koshin arabikylään ja Kirjat Jearimin jälkeen luki kyltti "Kibbutz Kiryat Anavim". Siitä käännyimme Kirjat Anavimin suuntaan ja ajoimme Kirjat Anavimin lävitse ja saavuimme pian Maaále Ha ha mishan kibbutsille.

Oli jo myöhäinen ilta, kun saavuimme Maaále Ha Ha mishan kibbutsille. Löysimme sieltä pitkän etsimisen jäkeen Suomi-kylän, jonne majoituimme yöksi.

Aamulla kibbutsilta herättyämme, menimme kevyelle aamupalalle, jonka jälkeen kibbutsin suomalainen johtaja Osanat, esitteli meille kibbutsia ja siellä tehtävää työtä:

Edelleenkin suomalaiset muodostavat osan kylän työntekijöistä, vaikka eri puolilla maailmaa on joukkoon tullut etenkin englanninkielistä väkeä kylän "omien" israelilaisten lisäksi. Vapaaehtoisilla on huomattava osa koko kylän toiminnassa.

Työntekijöiden tarve ja tehtävät vaihtelevat jonkin verran vuodenaikojen mukaan. Keskeiset työtehtävät ovat huonekaluverstaalla sekä erilaisissa rakennus- ja korjaustöissä, keittiössä, ruokalassa, puutarhassa ja siivouksessa. Tulijoilta edellytetään aluksi kolmen kuukauden oloaikaa, jota voidaan pidentää. Tällöin muun ohessa ehtii perehtyä heprean kielen alkeisiin. Onnistuneen työmatkan edellytys on hyvä henkinen ja fyysinen terveys. Jonkinlainen ammattikokemus on myös suotavaa. Tärkeintä kuitenkin on reipas mieli ja valmius tarttua tehtävään kuin tehtävään, joka eteen sattuu.

Vapaaehtoisten työaika on keskimäärin 9 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, sapatin aattona lyhyempi. Sapatti (lauantai) on yleinen vapaapäivä. Joissakin työtehtävissä myös sapattivuoro voi tulla eteen silloin tällöin, mistä korvaukseksi annetaan arkivapaa. Lisäksi kuukaudessa on tavallisesti kaksi vapaapäivää. Vapaa-ajan ohjelmaan sisältyy toisinaan - jos riittävästi halukkaita ilmaantuu heprean kielikurssi. Lisäksi noin kahden kuukauden välein säästä ja kiireistä riippuen tehdään päivän tai kahden opastettuja retkiä eri puolille maata.

Erilaisten luontaisetujen, kuten asunto, ateriat, terveydenhoito, lisäksi Maaále Ha Ha misha maksaa vapaaehtoisille työntekijöilleen 200 sekelin (n. 57 euroa) taskurahan kuukaudessa. Yhteydenotot suoraan Maále Ha Ha Mishaan. 

Olin Maalessa töissä puutarhassa, kanalassa, Carmitin karkkitehtaalla tekemässä kosher - karamellejä, uima-altaalla, leipomossa. Uima-allas oli paras työpaikka.

Muualle Israeliin:

Viimein rupesi kibbuti elämäkin kyllästyttämään ja niin lähdimme taas risteilemään ympäri Israelia. Päätimme etsiä Kaarlo Syvännön luokse ja lähdimme ajamaan kohti Tiberiasta. Jerusalem tuntui aika vanhoilliselta kaupungilta ja ortodoksi juutalaiset olivat aika paljon katukuvassa mukana mustine asuineen. Jotenkin minua sävähdytti käyminen Jerusalemin vanhassa kaupungissa muurien sisäpuolella. Siellä oli kuin olisi astunut toiseen kaupunkiin. Kävimme siellä mm. Christ chur´chissa messiaanisten juutalaisten kokouksessa.

Mutta sitten lähdimme ajamaan kohi ti Tiberiasta. Ajoimme sinne Jeninin kautta palestiinalaisalueen läpi. Kävimme Jericossa ja ostimme sieltä perälaukun täyteen appelsiineja. En ole ennen niin tuoreita appelsiineja syönyt kun olivat juuri poimittuja.

Vähän ennen Jericoa Yamahasta tyhjeni takarengas kun orjantappuran piikki oli mennyt siihen. Se tuli varmaan, kun oikaisimme Kiryat Anavimin kibbutsin läpi ja ajoimme pätkän hiekkatien läpi. Siellä oli orjantappurapensaita.

Mielessäni vilisivät vielä ne Kaarlo Syvännön luona kuulemamme elävät tarinat:

   Kaarlo Syväntö toimi Israelissa lähetyssaarnaajana raamattutyössä vuodesta 1947 aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1998. Hänen viiteen vuosikymmeneensä lähi-idän "ruutitynnyrissä" mahtuvat niin Israelin valtion synty kuin viisi sotaakin.

Kaarlon vaimo, Maire, oli vuodepotilaana takahuoneessa. Hän oli jo huonossa kunnossa, dementikko. He olivat tehneet pitkän päivätyön Israelin kansan hyväksi.

Illan tullen lähdimme Tiberiaasta kohti Libanonin rajaa ja pysähdyimme rajalle Finvillaan, YK:n sotilaitten majapaikkaan. Meillä oli siellä yksi ystävä, jonka luokse jäimme yöksi. Hän majoitti meidät sotilaitten kolkkoon kerrosvuoteeseen. Yöllä ei meinannut uni tulla silmään, kun sotilaat pitivät niin kauheaa meteliä ja ampuivat rynkyllä humalapäissään.

Nukahdimme kuitenkin ja heräsimme aamulla auringonpaisteeseen joka tuli rautaisten ikkunaristikoitten välistä. Hyvästelimme YK:n ystävämme ja lähdimme ajelemaan kohti Sahnea, krokotiili farmia.

PALUUMATKALLE TAKAISIN KOHTI SUOMEA

Olimme olleet Israelissa jo pitkään ja syksy oli jo pitkällä Suomessa. Siksi meidän tuli aloittaa kotimatka, jos mielimme ehtiä kotiin vielä ennen talvea.

Palailimme jo kodiksi muodostuneelle Maaále Ha Hamishan kibbutsille Jerusalemiin ja aloimme suunnitella kotimatkaa.

Kävimme tutuksi tulleen Suomi-kylän johtajan, "Osnatin" luona juttelemassa, että seuraavalla viikolla lähdemme kohti Suomea. "Osnat" oli hyvin ystävällinen ihminen ja hänen kanssaan oli kiva jutella kaikista asioista.

Lähtöä edellisenä iltana järjestivät meille kibbutsilla lähtöjuhlan, joka oli todella mieleenpainuva. Istuimme pimeässä Israelin illassa, söimme herkkuja ja laulelimme heprealaisia lauluja.

Tämä kertomus on faktaa, mutta myös fiktiota

Edellä kerrottu matkakertomus on pääpiirteittäin faktaa, mutta tarinan elävöittämiseksi olen sekoittanut siihen myös fiktiota ja muutamia lainauksia.


©2017 hanaa...132 - suntuubi.com